• Facebook
  • Twitter

Lausunto koskien Istanbulin sopimuksen (CAHVIO) ratifiointityöryhmän mietintöä

Lausunto koskien Istanbulin sopimuksen (CAHVIO) ratifiointityöryhmän mietintöä

Ulkoministeriölle 21.5.2013

Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry kiittää mahdollisuudesta jättää lausunto. Istanbulin sopimus on merkittävä ihmisoikeussopimus, jonka ratifiointi hyvin toteutettuna voi tuottaa ennaltaehkäisevään työhön ja uhrien palveluihin suuren muutoksen. Tämä muutos tuottaisi pitkällä tähtäimellä myös positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia, muutoksia kansanterveydessä ja muutoksia sukupuolten välisissä suhteissa sekä muutoksia lasten hyvinvoinnissa. Suomen länsieurooppalaisittain korkeat parisuhdeväkivaltaluvut on yleisesti todettu eri ihmisoikeussopimusten seurannassa Suomen keskeiseksi ihmisoikeusongelmaksi. Lausuttavana olevassa mietinnössä, joka sisältää luonnoksen hallituksen esitykseksi, on kuitenkin monia kohtia, jotka herättävät huolen ratifiointiprosessin onnistumisesta.

Sopimuksesta nousevat palvelujärjestelmän muutostarpeet

Mietinnössä ei ole käsitelty perusteellisesti niitä kustannuksia, joita edelletyistä palvelujärjestelmän muutoksista nousee, eikä sitä, kuinka nämä kustannukset katetaan. Ennemminkin mietintö kuvaa olemassa olevaa hajanaista palvelujen kenttää, joka ei kata sopimuksen edellytyksiä.

Ainoa, jonka kohdalla laskelmia on esitetty on 24/7-tukipuhelin. Valitettavasti kohtaa laadittaessa ei kuitenkaan ole kuultu Raiskauskriisikeskus Tukinaista eikä Naisten Linjaa, jotka ovat tällä hetkellä Suomessa relevanteimmat tahot niiden tarjotessa k.o. sukupuolisensitiivistä palvelua, tosin resurssisyistä huomattavasti niukemmin tunnein.

Sopimuksen edellyttämistä kattavista matalan kynnyksen palveluista ei ole kustannuskartoitusta. Ei myöskään sopimuksen mainitsemista haavoittuvimmista ryhmistä - siitä kuinka heidän tavoittamisensa näissä palveluissa varmennettaisiin, kuten sopimus on edellyttää. Myöskään tällä hetkellä hälyttävä turvakotipaikkatilanne, kun turvakoteja ja turvakotipaikkoja taloudellisen taantuman myötä vähennetään, ei ole saanut ratkaisuesitystä. Ei riitä, että STM perustaa työryhmän selvittämään turvakotipalvelujen laajentamista ja laatua kuten mietinnössä on kaavailtu. Kirjaus sosiaalihuoltolain uudistuksesta on myös liian epäselvä ja ei-sitova.

Raiskausta koskeva lainsäädäntö

Nytkisin näkemyksen mukaan Suomen rikoslain 20 luku on vanhentunut eivätkä seksuaalisen väkivallan uhrin oikeudet toteudu täysimääräisenä. Raiskausrikoksia koskeva tunnusmerkistö tulee uusia niin, että ilman suostumusta tapahtuva yhdyntä on raiskaus ja että tämä on selkeästi eksplikoitu rikoslaissa. Nykyisessä lainsäädännössä raiskauksen keskeinen tunnusmerkki on teon yhteydessä käytetty väkivalta.

Seksuaalisen häirinnän kriminalisointi

Suomessa on monia merkittäviä elämänalueita, joilla seksuaalista häirintää ei ole kriminalisoitu. Tasa-arvolaki ja työsuojelulaki koskevat pääasiassa työelämää sekä tasa-arvolaki osaa koulutusjärjestelmästä. Suomessa on merkittävä katve seksuaalisen häirinnän sanktioimisessa ja sopimuksen ratifioiminen edellyttää tältä osin lainsäädännöllisiä muutoksia rikoslakiin.

Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen

Suomessa ei ole omaa erillislakia tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista koskien, vaan asiassa sovelletaan, mitä pahoinpitelyrikoksista on säädetty. Nytkisin näkemyksen mukaan eksplisiittinen kriminalisoiminen lain tasolla olisi Istanbulin sopimuksen hengen mukainen ratkaisu.

Pakkoavioliitot

Suomessa ei ole avioliiton mitätöintimahdollisuutta, toisin kuin monissa muissa maissa, vaan avioliitto voidaan purkaa vain avioeron kautta. Monissa kulttuureissa avioero on leimaava, jolloin pakkoavioliiton purkaminen avioerolla on kohtuutonta avioliittoon pakotetulle henkilölle. Väestörekisteriin tulee aina merkintä avioliitoista. Pakkoavioliiton mitätöinti olisi tehtävä lainsäädännöllisesti mahdolliseksi siten että samalla huolehditaan siitä, että avioliittoon pakotetun henkilön ja pakkoavioliitossa alkunsa saaneiden lasten oikeudet on turvattu.

Mietinnössä todetaan, että vaikka Suomen lainsäädäntö jo nykyiselläänkin riittää kattamaan artiklan vaatimuksen pakkoavioliiton kriminalisoinnista, voitaisiin harkita, onko lainsäädännön tarkemmalle arvioimiselle tarvetta. Ihmiskauppaa koskeva lainsäädäntö ei kata pakkoavioliittotilanteita. Välillisesti ja pitkän päättelyn perusteella osaan pakkoavioliittotilanteista voitaisiin mahdollisesti ihmiskauppasäännöksiä soveltaa, mutta on vaarana että osa tapauksista jäisi tämän soveltamisen ulkopuolelle. Ihmiskauppa ja pakkoavioliitto kohtaavat vain osassa tapauksia. Pakkoavioliiton kriminalisoiminen ihmiskauppalainsäädännön kehyksessä ei näin ole kestävä ratkaisu. Vaarana olisi, että hyvin monet tapaukset käytännössä jäisivät kriminalisoinnin ulkopuolelle. Lainsäädännöllä on myös ehkäisevää vaikutusta, minkä vuoksi tulee olla selkeää, että Suomessa pakkoavioliitto on kriminalisoitu.

Lähisuhdeväkivallan sovittelu

Sopimuksen ratifioinnin yhteydessä tulee avata myös kysymys parisuhdeväkivallan sovittelusta (artikla 48). Parisuhdeväkivallan jatkuvaan sovitteluun on mm. CEDAW-komitea Suomen kohdalla kiinnittänyt huomiota. Suomessa valtaosassa soviteltavista lähisuhdeväkivaltatapauksissa kyseessä on parisuhdeväkivalta, jossa väkivaltaa kokeneet ovat naisia ja rikoksesta epäillyt miehiä. Sovittelun ideologia, jossa rikos ymmärretään konfliktiksi tekijän ja uhrin välillä, ohittaa väkivaltaisissa parisuhteissa tyypillisen tekijän harjoittaman laajan kontrolloinnin ja painostuksen. Tämä tekee erityisen monimutkaiseksi kysymyksen uhrin vapaaehtoisuudesta osallistua sovitteluun. Nytkisin näkemys on, että sovittelun ala tulisi uudelleen määritellä lainmuutoksella siten, ettei sitä enää voida käyttää lähisuhdeväkivaltaan liittyvien rikosten kohdalla.

Siirry sivun alkuun